Muista minut

Keskisuomalaisella Osakunnalla on tarjota jäsenilleen yhteensä 38 asuntoa: 30 yksiötä ja 8 kaksiota. Osakunnan jäsenet voivat hakea asuntoa keväisin järjestettävässä asuntohaussa. Fuksien, eli korkeakouluopintonsa aloittavien, asuntohaku on kesällä. Kevään asuntohaun asunnot myönnetään kahdeksi vuodeksi, fuksiasunnot vuodeksi kerrallaan. Kaiken kaikkiaan asumisaikaa osakunnan asunnoissa on 6 vuotta. Kevään asuntohausta tiedotetaan osakunnan nettisivuilla, tiedotuslistalla ja Ylioppilaslehdessä ja fuksihausta Keskisuomalaisessa.

Käänny asuntoasioissa Keskisuomalaisen Osakunnan asuntovastaavan puoleen: asuntovastaava [a] kso.fi

Vallila, Rautalammintie 3 C

rautalammintieKiinteistö Oy Osakunta on keskisuomalaisten, pohjalaisten ja karjalaisten omistama kahden kahdeksankerroksisen talon kiinteistöyhtiö Helsingin Vallilassa. KSO omistaa yhtiöstä 36 asuntoa eli noin viidesosan.

Kohteesta on Helsingin keskustaan vajaat neljä kilometriä. Liikenneyhteydet eri suuntiin ovat loistavat.

Asuntojen neliövuokra on 16 €/kk. Yksiöitä on 30 kpl ja niitä on kahden kokoisia, 17,5 m² ja 20 m². Kaksioita on kuusi ja ne ovat 32,5 m² perheasuntoja.

Asunnot ovat kalustamattomia ja niistä löytyy jääkaappi, keittolevy, liesituuletin, suihku, wc ja vaatekaappeja. Kaikissa asunnoissa on lisäksi kiinteä verkkoyhteys, joka sisältyy vuokraan.

Rautalammintien muita mukavuuksia:
- Ilmainen pesutupa 
- Sauna neljä kertaa viikossa 
- Punttisali 
- TV-huone, lehtienlukutila ja keittiö alakerrassa 
- Pihalla vapaasti käytettävissä oleva grillipaikka
- Oma talonmies

Töölö, Urheilukatu 30 A

urheilukatu2Urheilukadun kaksio sijaitsee hyvällä paikalla Taka-Töölössä lähellä olympiastadionia ja vanhaa jäähallia. Asunnon vuokra on 600 €/kk + sähkömaksu.

Kaksion pinta-ala on 45,5 m².

Asunnossa on kahden huoneen lisäksi avokeittiö, kylpyhuone sekä eteinen. Keittiön varustukseen kuuluu hella, liesituuletin ja jääkaappi. Kylpyhuoneessa on pesukone.

Asuntoa voi hakea seuraavan kerran kahden vuoden ajaksi keväällä 2012.

Vallila, Hauhontie 8 N

hauhontie2Hauhontien talo kuuluu museoviraston suojelemiin historiallisesti merkittäviin rakennuksiin. Keskisuomalaisen Osakunnan omistama kaksio sijaitsee talon korkeimman osan vasemmassa laidassa. Asunnon vuokra on 600 €/kk + sähkömaksu.

Asunnon pinta-ala on 46 m². Siinä on kahden huoneen (n. 14 m² ja 18 m²) lisäksi tilava keittiö, kylpyhuone sekä eteinen. Talossa on pesuhuone. Asuntoa voi hakea kahden vuoden ajaksi seuraavan kerran keväällä 2013.